Kumikameli Taisto
Tuuli teroittaa hampaitaan sen rokonarpiseen pintaan irrottaa palasen kerrallaan se katoaa tomuiseen kitaan pakkanen nurkissa mellastaa tuuli lunta tupaan kuskaa se silmänsä sulkee ja odottaa onpa kevääseen vielä matkaa aurinko armotta korventaa sen vanhaa ja ryppyistä nahkaa sade piiskalla sivaltaa halla hampaat irvessä hakkaa ylimmät ystävykset alimmasta helvetistä