Sotajumala Pommitus
Katselevat taivaalle, tulee pommikonelaivue
Matalalla auringossa valkkyen
Irrottaa pomminsa, puolentoista sataa
Jotka kiiltavat kauniisti, sirosti suuntaansa etsien
Pudoten ensin hitaasti, sitten nopeammin
Lopulta nakymattomiin haviten
Kun maa alkaa tarahdella, hypahdella, keinua
Sydan jattaa valiin pari iskua
Murskaavat paineaallot humahtelevat
Repien edestaan kaiken irtoavan
Hetkittain maa tuntuu alta katoavan
Toisinaan hypahtaen ylos
Lyoden vasten rintaa ja kasvoja
Savu, tomu ja lumi peittavat tienoon verhoon sakeaan
Joka pakkaspaivan auringossa saa hohteen luonnottoman
Kuuluu voihkaisuja, heikkenevia avunhuutoja
Tulee uusi laivue ja pommit irtoavat
Avuttomana, liikkumatta kohtaloonsa katsoen
Makaa hiljaa paikallaan, vaikka kovin pelottaa
Tyontaa naamansa mustaan kitkeraan tantereeseen
Tuntee kuoleman lahestyvan, kuin painajaisessa sita odottaa
Yrittaa tiukemmin tarrautua maahan, painerenkaiden ristiaallokossa
Kun toiset olkansa yli ylos vilkuillen, epatoivoisesti etsivat suojaa
Alla on joku, paalle putoaa joku
Velttona, verta valuvana, rajahdysten riepottelemana
Sirpaleiden silpomana
Taas tulee uusi laivue ja pudottaa pomminsa
Kivia puita ja miesten kappaleita, ymparille maahan sataa
Vaipuu hiljaa vainajien viereen, vaantaytyy veristen vaatteiden valiin
Mahdollisimman syvalle
Ei tulevaisuutta, vain tama hetki...